lauantai 25. syyskuuta 2010

Leikkaus.

Mulle oli tehty joku aivoleikkaus, ilmeisesti jonkun kasvaimen poistaminen. Hoitaja irrotti päästäni niittejä ja sitten, pää siteissä, sain lähteä pois sairaalasta. Olo oli tosi hutera ja ihmettelin tätä päätöstä horjuessani johonkin kuusen juurelle lepäämään.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Reissailua

Mä yritin saada veeämmästä seuraa jossain ulkomailla ja kyllähän me sitten luettiinkin jotain lehtiä kyljet kiinni toisissamme jossain sivummalla. Yhtäkkiä tajuttiin, että meidän bussi on varmaan lähdössä ihan sillä minuutilla ja tuli kiire juosten ehtiä siihen. Juostiin aika samaa vauhtia, ja mä yritin näyttää veeämmälle, että kyllä mä pystyn juoksemaan yhtä kovaa kuin se.

(heräsin välillä)

Olin jollain toisella reissulla ulkomailla, luultavasti Venäjällä. Taas oli bussi lähdössä ja meinasin myöhästyä. Muiden tavaroita oli jo pakattu bussiin ja omani olivat kadonneet jonnekin. Niitä oli sekoteltu vääriin kasseihin ja lokeroihin. Niitä alkoi pikkuhiljaa löytyä ja sitten yhtäkkiä hoksasin, että meidän näädät ovat olleet kuljetusboksissaan jossain piilossa ties kuinka kauan! Niitä piti käyttää hiekkalaatikolla ja antaa vettä. Löysin jonkun rakennuksen tapaisen, jossa ne olivat majailleet ja äänen perusteella löysin nuoremman. Kohta löysin kuljetusboksinkin ja huomasin, että olivat saaneet itse vetoketjun auki, mistä olin toisaalta huojentunut, koska olivat tosiaan olleet niin kauan siinä.

Vein näädät bussiin, joka oli puolityhjä ja aloin ihmetellä, miksi osa menee pikkubussilla. Yritin hoono englanti-kuskilta kysellä, että miksi ihmeessä osa menee eri bussilla ja enkö nyt saisi omia tavaroitani ja miestäni siitä toisesta bussista. Matkaemännät vastasivat, että tälle on määrärahat ja siksi käytämme kahta bussia, vaikkakin puolityhjinä. Aloin mutista tästä ympärisöopintoihin liittyvän matkan järjettömyydestä kahdella bussilla. Bussiin käveli jotain pelottavia miehiä, jotka puhuivat hoono englanti, mutta niille saatiin onneksi selitettyä, että tämä bussi ei vie Ähtäriin, jonne olivat siis menossa ja he poistuivat.

Näädät olivat taas unohtuneet ja boksi oli siirtynyt takaovien rappusille. Vetoketju oli taas auki, mutta tyypit eivät olleet karanneet minnekään. Otin boksin syliini ja istuin penkille.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Auto

Mies oli sitten mennyt ostamaan auton! Kuulemma halvalla sillä ehdolla, että se on sitten siinä kunnossa kun on. Auto ei pysynyt paikoillaan, vaikka automaattivaihde oli P:ssä ja käsijarrukaan ei pitänyt. Voi sitä mäkätyksen määrää tästä auton ostosta. Lisäksi olin vähän myöhässä yrttien kasvattelussa kotiseudulla, olihan jo syksy. Mutta niin sieltä vaan pienet vihreät varret yrittivät kasvaa. Postilaatikkokin oli tungettu täyteen postia, tylsiä sanomalehtiä ja mainoksia.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Myrsky.

Ohhoh, kun komea myrsky oli. Asuimme jossain talossa, jossa oli lasia yksi seinä kokonaan ja katostakin puolet. Iltapimeällä iski tuliukkonen eli salamat olivat tulta. Jouduimme lähtemään evakkoon ja mä halusin ottaa läppärini mukaan. Oli vaan hirveesti johtoja ja juttuja, jotka piti saada mukaan ja yritin kovasti kasata niitä kaikkia isoon tyynyliinaan. Eläimiä emme voineet ottaa mukaan. Hetken pihalla hilluttuamme ja kyytiä hakiessamme evakkoonlähtö peruttiinkin.

torstai 16. syyskuuta 2010

Matkailua

Olin tulossa lentokentältä. Oikean bussin löytäminen tahtoi olla vaikeaa, kun kukaan ei halunnut puhua. Yritin englanniksi saada jonkun vastaamaan oliko bussi oikea, vaikka yksikin nainen vaan kiukutteli mulle. Bussi muuten löytyi kotiseutuni kirkonkylältä. Huomasin kuitenkin ilmeisesti vesihiihtäväni paljain jaloin jalkakäytävää menevää virtaa pitkin, edelläni kaksi ulkomaalaista miestä. Se oli tosi hauskaa ja tämän "radan" päätyttyä palkitsin itseni jäätelöllä. Mulla oli kädessä myös toinen jätski, joka alkoi pahasti sulaa ja onneksi toinen näistä ulkomaalaisista miehistä suostui syömään sen. Miehet olivat käyneet varastamassa saappaita, mutta en tykännyt niistä, vaikka toiset olivatkin punaiset.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Viime öinä..

..olen:

  • ihmetellyt lapsuusmaisemissa vaahtoa, joka oli yritti esittää lunta
  • matkustanut Kambotseassa yhdistetyn tsunamin ja pyörremyrskyn tuhoja tutkimassa. Näitä tuhoja on tutkittu sekä veneellä, että helikopterilla. Sotilaat ovat tarjonneet ruokaa.
  • kävellyt talvimaisemissa kohti kotiseudun kotitaloa, aurinko on ollut laskemassa ja tummansinisellä taivaalla näkyy vielä rippeet kirkkaanoranssista auringonlaskusta.
  • ollut menossa johonkin salaiseen tapaamiseen vankilaan tms, jossa järjestetään ensin ryhmäkoulutus turvallisuus- ja salaisuusasioissa.
  • auttanut jotain naista GPS-laitteensa kanssa tajuamatta siitä itsekään yhtään mitään.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Ystäviä

Lähdimme N:n luota. Kerrosta alempana oli asunto tyhjillään ja ovi auki. Kurkkasimme sisään. N meni sisälle, minä jäin odottamaan T:aa, joka oli tulossa perässä. Menimme T:n kanssa sisään myös ja siellä oli N penkomassa jotain tavaraläjää, sekä remonttimies pukukaapilla. Istuimme alas ja hetken päästä nukahdimme T:n kanssa nojaten toisiimme. Myöhemmin olin jossain tapahtumassa, joka oli jossakin messukeskuksessa tms. Mulla oli päällä joku P:lta lainassa ollut vaate ja se piti nyt palauttaa. Kävin vessassa vaihtamassa shortsit vihreään huiviin, jotta sain palautettua ne. Jostain sivummalta löysin tytön, jonka passi oli kastunut, värit levinneet ja sivut kutistuneet, eikä se enää kelpaisi kellekään.

---
Ehkä tuo T:n kanssa nojailu tuli siitä, kun eilen oli "puhetta" törmäilystä.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Talvikamera

Menin kaverille käymään autolla. Oli talvi, pakkasta, lunta ja oranssit katuvalot. Kaverin luona olisi pitänyt leikata joltain lemmikkilinnulta (kanan tapainen) kynnet. En saanut siitä heti kunnolla otetta ja se karkasi ja tippuessaan kuoli. Sitten tajusin, että olin tullut entisen firman autolla sinne kylään ja eihän huvikseen ajelut olleet ollenkaan sallittuja. Lähdin vauhdilla etsimään autoa, mutta selvisi, että se on vissiin jo hinattu pois. En olisi sitä parkkipaikkaakaan enää löytänyt tosin.

Istuin kameran kanssa jonkun ulkomaalaisen rakennuksen rappusilla. Oli talvi, mutta lämmin silti. Ihmiset alkoivat jutella kanssani. Yksi mies kysyi osaanko englantia ja juteltiin sitten hetki kameroista. Yritin jynssätä kameran linssiä puhtaaksi, mutta eihän se paidanhihalla kovin hyvin onnistunut. Väkeä alkoi lähteä johonkin konserttiin ja lähdin sitten itsekin. Mukanani oli märkä luuta. Käytävällä selvisi, että siellä onkin luento ja mukana oli tämän entisen firman väkeä. Yritin päästä eri riviin kuin eräs henkilö. Meitä ryhdyttiinkin heti jakamaan ryhmiin.

---
Luuta tuli varmaan televisiosta, jossa mies levitti pikeä vastaavalla luudalla. Kamerasta on ollut myös puhetta eilen.

torstai 2. syyskuuta 2010

Rakennuksia

Nukuin jossain, jossa oli lasikatto. Ikkunasta näkyi katos, jonka lasikatto vuoti vettä sateella niinkuin kattoa ei olisikaan. Aloimme pelätä, että huoneenkin lasikatto alkaa vuotamaan.

Kiertelin ympäri taloa ja sitä ympäröivää niittyä. Siellä oli paljon kukkia, mm. kissankelloja ja paljon muita sinivioletteja kukkia. Halusin palata hakemaan kameraani ja kuvaamaan niitä, mutta jäin kiertämään pihaa. Aidanvierusta (vihreä metalliaita) oli istutettu täyteen loppua kohti piteneviä kukkasia, oransseja, punaisia, vaaleanpunaisia, purppuranvärisiä.

---

En osaa sanoa tähän mitään.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Yön luonto

Viimeöinen uni on osittain haihtunut päästä, mutta kirjoitan ylös mitä muistan.

Olin kotiseudullani ja tuntemattoman miehen kanssa matkalla kuoppaan, joka oli kaivettu lapsuustaloni ja rannan väliin. Ruskeaa hiekkaa ja nuoria kirkkaanvihreitä kuusia ympärillämme. Myöhemmin yritän palauttaa joitakin lomakkeita virkailijanaiselle, joka ottaa ne kyllä vastaan, mutta haluaa myös nähdä käteni. Hän tutkii niitä ja sanoo, että saan kaksi lasta. Huusin naiselle, että ne pitäis ensin vaan saada jotenkin kasvamaan sisääni!

---

Omia ajatuksia: Tuo kaksi lasta tuli kyllä suoraan kirjasta, jota eilen luin. Siinäkin ennustaja kertoi naiselle hänen saavan lapsia.