sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kämppiksiä

Asuin jossain kokolattiamattojen unelmamaassa. T oli mun kämppiksenä ja sillä oli kouluikäinen poika. Ärsytti, kun joku kävi tahallaan sotkemassa "mun puolen" tavaroita. T oli jälleen koko ajan hukassa. Asuimme aika korkealla, joten sinne piti matkata hissillä, jonka lattia oli vino. Ovien avauduttua oikeassa kerroksessa piti ihan tosissaan kaiteita pitkin kiivetä ulos siitä.

------

Makoilin korkealla teatterin lavalla, jonne ihmiset eivät tarkoituksella nähneet. Taustalla pyöri joku elokuva. Sitten yleisöä alettiin aktivoimaan ja hipsin paikalta vähin äänin. Rapussa pussailin hetken palefacen kanssa. Olimme taas ulkomailla ja T ajoi autoa pitkin keskikoroketta ja yritin vihjailla sille, että mua vähän niinku pelotti. Kadunvarren taloissa oli luodinreikiä.

Kohta T yrittää etsiä häihin sopivaa laukkua, mutta ei osaa, joten P ohjeistaa häntä kokeilemaan aina yhtä kokoa isompaa laukkua, kunnes tulee liian ison oloinen vastaan ja siitä pitäisi sitten ottaa edellinen koko.

VM vastasi mulle aikaiseen synttärikutsuun, jota en muistanut edes lähettäneeni ja mua alkoi ahdistaa.

------

Olin Evolla, jonka päärakennus oli sekoitus vanhaa ja uutta. Oppilaita oli tosi paljon paikalla ja niitä pyöri joka puolella. Etsin T:aa, joka oli vaihteeksi hukassa. Kävin kuitenkin uimassa, oppilaat olivat rakentaneet Keskimmäiselle vievän seikkailuradan, joka päättyi järveen.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Rantaelämää

Tällä kertaa olin matkalla Vietnamissa tms. Hiekkaranta oli pitkä ja kuuma. Asuimme hieman hostellityyppisessä hotellissa. Sadekausi oli menossa, joten aina välillä tuli kaatamalla vettä. Kävelimme rannalla, joka toisesta ääripäästään oli niin matala, että vesi vaihtui tummemmaksi vasta todella kaukana. Takaisintulomatkalla kiroilin, kun ei ollut kameraa mukana, aluetta ympäröivät kukkulat olivat täynnä omenapuita punaisine omenoineen ja vihreys oli muuten todella trooppista.

Pulahdimme viileään uima-altaaseen, josta tosin puolet oli täytetty isoilla pyöreillä kivillä. Lapset sukeltelivat snorkkelit päässään altaassa. Hotelli oli oranssi, hieman vaaleanpunaista myös ja 3½-kerroksinen. Katolla oli yksi pieni huone. Saimme idean yrittää jäädyttää pihaan luistinradan jollain ihme vesiseoksella, jonka piti jäätyä tropiikkilämpötiloissakin. Minulta tippui kädestä yksi pala tätä jäätä ja kun se hajosi, niin hajosi koko jääkenttä. Ei sitten luisteltu. Sisällä jäin tarkkailemaan poikaa, joka väitti osaavansa karatea ja hetken tarkkailun jälkeen näin, että kyllähän se osaa, ainakin lyönnin ja olanyliheiton. Seuraava tehtävämme oli kuitenkin lähteä jakamaan lahjoja kummilapsille, olihan torstai. Lahjat olivatkin jotain kumipuun taimia ja kaikki eivät voineet kovin hyvin. Joku epäili kaapissa majailevien taimien huonovointisuuden syyksi jotakin koppakuoriaista.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Matkailua aina vaan.

Olen matkalla entisten työkavereiden kanssa jonnekin. Lentokone on iso, siinä on oikealla puolella 3 penkkiä ja käytävän vasemmalla puolella 7! Istun M:n vieressä ja katselen, kun T sinkoilee pitkin konetta, eikä osaa päättää mihin istuu. Katselemme kuvia metrosta, joka on kuin huvipuiston vuoristorata ja meistä matkustajista on otettu kuvia. Sovimme T:n kanssa hengailevamme Amsterdamissa.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Tatuointeja ja passintarkastusta.

Esittelin uutta tatuointia ranteessa T:lle. Olin menossa samoille seuduille, kuin missä T asuu ja hyppäsin kyytiin. Matkalla tajusin, ettei hän asukaan enää siellä missä ensin muistin, mutta pääsisin kyllä sieltä uudestakin paikasta määränpäähäni. Yhtäkkiä muistin, että mullahan oli ihan tuore tatuointi ja en ollut muistanut rasvata sitä ollenkaan! Mä rupesin rasvaamaan ja T pesemään sitä, mutta väriä oli lähtenyt jo tosi paljon. Totesin, että oli pakko mennä uudestaan tatuoitavaksi. Sitten T makoilikin jollain hierontapöydän tapaisella jossain vanhassa kerrostalossa odottamassa jonkun kiinalaisen hoidon alkamista. Hiipparoin vaivihkaa käytävälle, en halunnut häiritä. Löysin tieni ulos ja totesin olevani jossain rajan lähettyvillä. Yhtäkkiä joku vartijanainen lähestyy mua ja vaatii saada nähdä mun passin. Tajuan, että se on jäänyt T:n autossa olevaan reppuun ja en yhtään tiedä missä auto on tai kauan T:lla menee hoidossa. Vartija kirjoittaa jollain polttavalla tussilla käteeni vaatimuksen passinnäyttämisestä, kunhan sen saan käsiini.

Myöhemmin makoilen samaisen kerrostaloasunnon kerrossängyllä ja odottelen T:aa jostain. Kaksi miestä pyörii asunnossa, josta puuttuukin seinät ja näen alla olevat mereen päätyvät kerrostalot. Tuulee ja pelkään, että tipun mereen. Talossa on monta eri tasoa ja tasojen nurkissa on valot. Merellä on joku tehdas monessa pienessä saaressa ja niistä saarista syöksyy tulta ja savua luukkujen avautuessa. Haluaisin saada otettua niistä kuvia, sillä ne näyttävät tosi uhkaavilta. Juoksen rantaa pitkin menevällä tiellä. Toisella puolella huomaan kolmiulotteisen mainoksen. Menen katsomaan sitä lähempää ja rämmin hangessa syvemmälle metsään. Veljeni tullessa lähemmäksi nappaan maassa olevan ison puusälön käteeni ja yritän haastaa häntä miekkailuun. Toiset pyörittelevät päätään, että mikähän tuollekin nyt oikein tuli..

perjantai 29. lokakuuta 2010

Kohtauksia unista.

Kävelen japanilaisella puistokäytävällä. On tosi lämmin päivä, mutta maassa on lunta. Taivas on kirkkaansininen.

Löydän Nagasakista ydinpommin muistomerkin. On jo ilta, mutta muistomerkin tuhannet kirkkaanväriset, joskin vähän sulaneet, pullot hohtavat eri väreissä. Muistomerkki on ollut joku kirkko, rakennettuna kaikenvärisistä pulloista, mutta ne pullot ovat vähän sulaneet kuumuudessa ja kirkosta puuttuu katto ja seinätkin ovat valuneet vähän.

Ystäväni piirtää minulle jotain. Makoilemme metsän laidassa ja katselemme kaunista tähtitaivasta. Suutelemmekin vähän. Olen onnellinen.

Olen Evolla, jossa on kevät. Maa on täynnä keltaisia kukkia ja tuoksu oon huumaava. Leijun kukkien päällä ja nautin huumaavasta keväisestä tuoksusta.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Uima-allasasunto

H oli muuttanut vanhempiensa kanssa isoon asuntoon, jonka keskipiste oli täysikokoinen uima-allas ja huoneet olivat sen ympärillä. Tunnelma oli ihanan sininen. Hilluin paikalla uimavaatteissa, sekä alasti. Järjestin veljelleni treffiseuraa. Paikalla järjestettiin juhlat ja kuulin, että myös M oli siellä (en ole kuullut hänestä kahteen vuoteen mtn), mutta hän vältteli mua. Sain kuvatodistuksen, että olivat olleet saunomassa kuitenkin. Uima-allasta kierrellessä sieltä löytyikin urheilukauppa ja altaan päädyssä oli iso sininen hohtava silmä. Järjestelin myös itselleni englanninkielistä treffiseuraa.

Kohta olin jakamassa ilmaislehtiä jollain pienemmällä laivalla. En tiennyt kelle niitä olisi pitänyt jakaa ja joku torjuikin annetun lehden. Katsoin tarkemmin, niin siinä olikin postia jollekin tyypille HAMK:ssa ja kiittelin onneani, että lehtiläjäksi luulemani posti annettiinkin takaisin. Laskeuduin portaat kärryjen kanssa ja huomasin olevani lentokonevarikolla, jossa joku mies talutti suht pienen lentokoneen yläpihalta kentälle. Lähdin itsekin kokeilemaan lentokoneen siirtoa. Koneen siirto oli jännää ja onnistui, vaikka koneeni oli iso ja tila ahdas. Mielenkiintoni siirtyi kuitenkin kahteen lapseen, jotka olivat karanneet vanhemmiltaan. Lähdin heidän peräänsä ja he löytyivät puistosta, jossa esiintyi Narniasta tuttu fauni ja muita vastaavia olentoja. Lasten äiti huuteli heidän peräänsä ja sai kuulla heidän olevan turvassa.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Leikkaus.

Mulle oli tehty joku aivoleikkaus, ilmeisesti jonkun kasvaimen poistaminen. Hoitaja irrotti päästäni niittejä ja sitten, pää siteissä, sain lähteä pois sairaalasta. Olo oli tosi hutera ja ihmettelin tätä päätöstä horjuessani johonkin kuusen juurelle lepäämään.